![]() |
|
![]() |
HUILUNSOITON OPETUSMusiikkileikkikoulutoiminnan lisäksi Laulava Lohikäärme tarjoaa opetusta myös nokka- ja poikkihuilussa. Oppilaiksi ovat tervetulleita niin aloittelijat, edistyneet kuin soittamisen uudelleen aloittajatkin. Mitään pääsykokeita tai edellytyksiä soittotuntien aloittamiseksi Laulavassa Lohikäärmeessä ei ole – lähtökohtana on ennen kaikkea se, että soittaminen on hauskaa. Tästä huolimatta opetus on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Erilaiset lähtökohdat ja vaatimukset otetaan huomioon soittotunneilla, jotka räätälöidään yksilöllisesti jokaiselle oppilaalle. Nokkahuilutunnit on suunnattu ennen kaikkea 5–7-vuotiaille lapsille, mutta ne sopivat myös kaikille muille. Nokkahuilun etuja ovat pienen lapsen kannalta helppo äänen muodostaminen, luonnollinen soittoasento, edullinen hinta ja soittimen kestävyys. Nokkahuilu sopiikin hyvin lapsen ensimmäiseksi soittimeksi, sillä sen avulla oppii hyvin motoriikkaa, koordinaatiota, nuotinlukutaitoa ja hengitystekniikkaa. Poikkihuilu on yksi rakastetuimmista soittimista kauniin äänensä takia. Poikkihuilu on hyvin monipuolinen soitin, sillä se on merkittävässä osassa niin klassista, jazz- kuin kansanmusiikkiakin. Poikkihuilua voi soittaa yksin, huiluensemblessa, muiden soittimien kanssa ja orkesterissa – eli oikeastaan missä vain. Poikkihuilun soiton voi aloittaa myös jo 5-6 vuoden iässä, mutta helpompaa on aloittaa ensin nokkahuilun soittamisella ja vaihtaa poikkihuiluun hieman myöhemmin, kun soittotaidot ja musiikin perustiedot ovat jo jonkin verran karttuneet. Vaikka huilunsoiton voi aloittaa jo varsin nuorena, ei koskaan ole liian myöhäistä. Huiluoppilaina onkin myös monia soittamisen myöhemmällä aikuisiällä tai vasta eläkeiässä aloittaneita. Soitonopetuksen tavoitteena on ennen kaikkea saada oppilas innostumaan huilun soitosta. Opetukseen kuuluu huilunsoiton perustekniikkaa, soolokappaleita, yhteissoittoa ja musiikin esittämistä konserteissa. Tunneilla käytetään pääasiassa opettajan valitsemaa opetusmateriaalia, joka määritellään yksilöllisesti jokaiselle soittajalle, mutta oppilaat voivat myös itse esittää toiveita harjoitusmateriaalin suhteen. Huilutuntien pituus nuorilla aloittelijoilla on 30 minuuttia ja muilla 45 minuuttia. Tunteja järjestetään viikoittain 14 kertaa lukukaudessa. Huilunsoiton aloittelijoille on myös tehty oma pakettinsa, johon kuuluu neljä 30 minuutin huilutuntia sekä huilu ja muut tarvikkeet lainaan noin kuukauden ajaksi. Huiluja on myös mahdollista vuokrata soittoharrastuksen alkajaisiksi, jolloin oman huilun hankinnalla ei ole niin kiirettä. Vuokrasoittimet ovat laadukkaita aloittelijoiden huiluja, ja niitä on tarjolla sekä isommille että käyrällä suukappaleella pienemmille soittajille. Huilunsoiton opetusta varten on myös viiteen soittotuntiin oikeuttava kortti. Se ei ole henkilökohtainen, joten samalla kortilla tunteja voi ottaa vaikka useampikin perheenjäsen tai tuttava. Tunnit pidetään yhdessä sovittavina aikoina, ja ne voivat olla myös syys- ja kevätlukukausien ulkopuolella, mikäli ajankohta sekä opettajalle että oppilaalle sopii. Kortti on voimassa puoli vuotta ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Varsinkin opetuksen alkuvaiheessa tunteja suositellaan kuitenkin otettavan viikottain. Yhdessä soittaminen on Laulavassa Lohikäärmeessä tärkeää, minkä takia oppilaille järjestetään myös ensembleopetusta, johon kaikenikäiset ja -tasoiset soittajat voivat osallistua. Joka lukukausi järjestetään myös vähintään yksi konsertti, jossa oppilaat pääsevät näyttämään osaamistaan laajemmallekin joukolle. Sekä yksityis- että ryhmätunnit järjestetään osoitteessa: Kasöörinkatu 2 F 00520 Helsinki. |