Suomeksi Auf Deutsch 

Musiikkileikkikoulu Laulava Lohikäärme 
Etusivu Muskarit Huilunsoiton opetus Opettajat Opetuspaikat Hinnasto Ilmoittautuminen Kuvia Säännöt Yhteystiedot 

MUSKARIT

Musiikkikasvatuksella on merkittävä osa lapsen kielellisen, motorisen, emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen tukemisessa. Musiikkileikkikoulumme kautta lapset pääsevät innostavassa ympäristössä tutustumaan musiikin maailmaan leikin ohessa. Opetukseen kuuluu paljon käytännön musisointia, joka sisältää laulamista, soittamista, liikkumista, tanssimista ja näyttelemistä. Näiden ohessa tunneilla käydään läpi myös muut musiikin alueet eli musiikin kuunteleminen, soittimet ja niiden ominaisuudet sekä musiikin perusopetus.

Lauri soittaa rytmikapuloita

Laulavassa Lohikäärmeessä on mielikuvituksellista, mutta samaan aikaan tarkoin suunniteltua. Vaikka koulussa pääasia on hauskanpidolla, pääsevät lapset oppimaan musiikin rytmin, muodon, melodian, harmonian, dynamiikan ja sointivärin perusteet.

Tunneilla käytetään soittimien lisäksi hyväksi esimerkiksi huiveja, palloja ja luonnonmateriaaleja. Koettua ja opittua syvennetään myös piirtämisen ja maalaamisen avulla. Virikkeitä tunneille haetaan ympäristöstä, vuodenajoista, juhlista sekä lasten omasta elämästä. Lasten kanssa musisointia voi myös hyvin jatkaa kotona, sillä tunneilta saa mukaansa hyvän mielen lisäksi myös laulujen nuotteja ja sanoja.

Koska pienet lapset kehittyvät nopeasti, on tärkeää ettei lasten ikäjakauma ole muskarissa liian suuri. Tällä hetkellä musiikkileikkikouluryhmiä on 2-5-vuotiaille. 2-3-vuotiaiden lasten kanssa leikkimään tulevat myös äidit ja isät, sillä pienille lapsille suunnatun muskarin ensisijaisena tarkoituksena on yhdessä laulaminen ja leikkiminen lapsen kanssa, jotta musiikista tulee luonnollinen osa elämää.

Musiikkileikkikoulun ryhmät ovat kooltaan 7–10 oppilasta. Ryhmä perustetaan, mikäli siihen ilmoittautuu vähintään 7 lasta. Pituudeltaan kokoontumiskerrat ovat 2-3-vuotiailla 45 minuuttia ja 4-5-vuotiailla 60 minuuttia. Muskarit kokoontuvat kerran viikossa lukukauden ajan lukuun ottamatta pyhäpäiviä sekä koulujen syys- ja hiihtolomaa. Lukukausi huipentuu jokaisen ryhmän pieneen juhlaan.

Tervetuloa tutustumaan!